5G-mittauksia Qosiumilla

Kaitotekin Qosium-työkalua käytetään jo moneen - myös tulevien 5G-verkkojen tutkimuksessa.

7.9.2017


Arvellaan, että kehitteillä olevat 5G-verkot tulevat jälleen kerran mullistamaan langattoman tiedonsiirron. Tiedonsiirron nopeuksissa hypätään uuteen kertaluokkaan, kun nykyisistä LTE-tekniikan mahdollistamista sadoista megabiteistä hypätään gigabitteihin per sekunti. Toinen suuri käyttäjälle näkyvä uudistus on yhteyden viive, jonka odotetaan putoavan parhaimmillaan 1 ms tienoille, eli noin kymmenesosaan LTE-tekniikan vastaavasta. Toteutuessaan näin pieni viive mahdollistaa jo kaikkein kriittisimpienkin sovellusten, kuten esimerkiksi teollisuusautomaation etäohjauksen, käyttämisen. Tähän saakka näissä on jouduttu käyttämään valokuituyhteyttä tai teknologiakohtaisia erityisradioita. Kuluttajapuolella 5G:n yhteydessä visioidaan reaaliaikaisesta etäläsnäolosta virtuaalitodellisuuden avulla. Viive, kuten muutkin palvelunlaatusuureet toki ovat aina olleet keskiössä ammattipiireissä, mutta mielenkiintoista on, että 5G on ensimmäinen matkapuhelinverkkotekniikka, jonka yhteydessä viiveen merkitystä korostetaan myös julkisessa mediassa.

Qosium on vahvasti käytössä myös 5G-teknologian tutkimuksessa, ja työkalun merkitys korostuu etenkin nyt, kun siirrytään kehityslaboratorioista testilaboratorioihin ja kenttämittauksiin. Qosium paljastaa 5G-teknologian todellisen käyttäjälle näkyvän suorituskyvyn ja esimerkiksi viivelupauksen toteutumisen käytännössä. Muun muassa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, joka on vahvasti mukana 5G-kehityksessä, käyttää Qosiumia 5G-verkkojen palvelunlaadun tutkimiseen.